14. helmikuuta 2014

Matkan suunnittelua ja eläinystävä






Iik, kohta alkaa jo jännittää matkalle lähtö. Koska nähtävää, koettavaa ja tehtävää on niin paljon, oli suunnittelun avuksi otettava erilaisia visuaalisia keinoja. Tykkään laittaa käyntikohteiden listoja Exceliin ja sitten väritellä ruutuja kivoiksi. Lista siksi, että hahmottaa kokonaisuuden paremmin eikä pääse unohtamaan jotain kohdetta. Matkalla sitten ei välttämättä kuljeta excelin mukaan kuitenkaan, ainakin järjestykset muuttuvat helposti ja uusiakin kohteita mahtuu väleihin.

New Yorkin huiman koon takia laitoimme kohteita kartalle pikkulappusilla, jotta vähän saattaa hahmottaa, mihin kaikkialle ennättää samalla kertaa. Elli tosin sabotoi karttaa parhaansa mukaan leväyttämällä itsensä tikkujen päälle nukkumaan. Masokistisia piirteitä?



Päiväohjelmia hahmoteltiin myös kartongille. Sääennustukset ovat vielä tässä vaiheessa kovin ristiriitaisia joten kaikki muut paitsi varatut ohjelmat elävät sitten sään mukaan. Kaikkea mahdollista on viikkoon luvassa: aurinkoista, pilvistä, puolipilvistä, sadekuuroja, lumikuuroja... Pääsääntöisesti pitäisi kuitenkin olla lämpötilat plussan puolella!



"Kun mä en kerta pääse mukaan niin meen sitten tähän laatikkoon mököttämään. Hyvin mahdun"



Parantelin kotona flunssaa parin päivän ajan ja huomasin, että päivisin kukkapenkissä viihtyy söpö pupu. No, aika iso rusakko tuo on. Niin kauan kun se ei jyrsi pihan puita ja pensaita niin sitä voi kutsua suloiseksi eläinystäväksi : )


 

Elli ei joko tajunnut jäniksen olemassaoloa tai ollut siitä kiinnostunut. Jänö jököttää ihan paikoillaan, joten sitä ei välttämättä siksi huomaa, vaikka lähellä onkin. Toisaalta jos jänö on ollut koko talven päivittäin tuossa tuijan alla niin voi hyvin olla että Elliä ei siksi kiinnosta se pätkän vertaa. Hämärän tullen jänö hipsii seikkailuilleen.



"Mä en tykkää jäniksistä"



12 kommenttia:

  1. Ihanista ihanin matkakohde. New Yorkin kevätsää on oikullinen, olen ollut toukokuussa New Yorkissa räntäsateessa, mutta myös 27 asteen helteessä. Mutta siellä ei sää haittaa.
    Tuo taitaa olla se kuuluisa Ellin boxi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääennusteet on ihan ristiriitaisia, yksi lupaa koko viikoksi aurinkoista, toinen täysin vastakkaista. Varmaan sit kaikkea sitä ja kaikkea siltä väliltä. Tai ei ehkä helteitä nyt sentään.

      Poista
  2. Jännittävä matka tiedossa! Muistakaa sitten ne tuliaiset Ellille :) Hyvää ystävänpäivää myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jeps, Elli sai pari pussia herkkuja : ))

      Poista
  3. Hieno matka tiedossa! Elli ilmeisen selvästi haluaisi mukaan, mutta kenties sitten lähetät terveisesi vaikka sieltä Vapaudenpatsaan korkeuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli oli ajatuksissa loman aikana : ) Ja hyvässä hoidossa mummon luona.

      Poista
  4. Voi miten kiva matka teille tiedossa! Toivon, suosiollisia sääoloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli tosiaan kiva : ) Säät vaihteli laidasta laitaan, kuitenkin oli enimmäkseen aurinkoista.

      Poista
  5. Ihana ilopostaus. Matkakuume tuntuu tänne saakka!

    Ja tuo pupu... miten suloinen. Hassua, miten avoimella paikalla se päiväunensa vetelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. : )

      Itse asiassa pupun paikka oli hyvin suojainen, ainoastaan ikkunaan päin avoin. Mutta aika luottavainen se oli, täytyihän sen nähdä kun me kurkittiin ja kuvattiin sitä ikkunasta!

      Poista
  6. Oi mä en kestä. Säkö pääset reissuun?! oi sua onnellista :)
    Haasteeseesi on muuten vastattu;)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva, luinkin jo hauskat vastauksenne : )

      Tämän reissun muistot ovat kyllä sellaisia, että niitä vaalitaan pitkään. Ihana matka oli.

      Poista