5. tammikuuta 2016

Pikkujuttuja





Pikkuneuleita on kertynyt raportoitavaksi aimo kasa. Ja vuoden aikana valmistuneiden kollaasitkin on vasta ihan ajatuksen tasolla. Taidan olla talvikohmeessa?

Punaiset lapaset tein Dropsin ohjeella, Veronica Mittens
Lanka oli jotain italialaista alpakkaa, jota oli joskus vuosia sitten erä Menitassa. Kiva malli ja erityisen kiva verenpunainen väri!




Kuplia pitää silloin tällöin aina neuloa, vaan koska ne on niin kivat. Näissä lapasissa on lisäksi hirmuisen kiva Elsan Lempituolin kasvivärjätty (indigo - omenapuu) suomenlampaanvilla Bovikin villalangan kaverina.



Mustikka-pipon ohjeen voitin Ravelryn arvonnassa ja nyt tälle ihanalle mallille löytyi pariksi Rowanin Creative Focus Worsted -lanka, jonka sävy on juuri sopiva tyttären talvitakkiin.



Nuolenpäät -myssynkin lanka on Rowanin, Hemp Tweed. Kiva ohje ja kiva lanka! Tein tällaisen myös vaaleanruskeana.



Kampaajalleni neuloin joululahjaksi sukat. Nämä on 7veikasta ja malli on Rim socks.



Vielä yhdet suomenlampaanvillaiset lapaset, mallia Green Leaf Mittens.



Pahnan pohjalla on vielä pojalleni tekemät sukat Järbo Garnin Mellanraggista. Tuli ensin vähän isot ja piti lyhentää monta senttiä. Hauska tuo langan kuvio, kun se ei ole ihan seepra, mutta melkein.

Tämmösiä pikkusia. Piti tehdä useammatkin lapaset, mutta jotenkin tuo joulunalusaika meni pikavauhtia. Olis kyllä kauheen järkevää aloittaa joululahjaneulominen vaikka syyskuussa. Koitan muistaa tänä vuonna : )


6 kommenttia:

  1. Ihania neuleita, pelkät kuvatkin lämmittävät näin pakkasella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, nyt tarvitaankin lämmikettä! Tekee mieli alkaa neulomaan ihan tosi paksusta langasta vaikka pipoa : )

      Poista
  2. Tuo verenpunainen väri on huikean hieno. Niin vahva ja elävä. Täytyypä käydä Elsan lempituolissa katsomassa, löytyisikö tuota indigo-värjätty lampaanvillaa vielä. On muuten kaunis väri siinäkin. Olen kutonut lähinnä 7-veikasta ja vähitellen alkaa kaipaamaan muitakin sävyjä, kuin mitä Novitan mallistosta löytyy. Tosin nyt en uskalla kutoa laisinkaan, kun jouluna käsi oli niin hirvittävän kipeä. Yhtenä iltana kokeilin ja yöllä kättä taas särki. Lääkäri käski olla maltillinen ja antaa käden rauhassa parantua, mutta kun kutominen on niin mukavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen suomenlampaan villaan tutustumista, se on avian ihanaa jo sellaisenaan, puhumattakaan Sailan ihanista värjäyksistä! Oivallisia lapsalankoja : ) Ymmärrän hyvin, ettei malttaisi olla neulomatta. Toivotaan käden pikaista paranemista!

      Poista
  3. Ihania pikkuneuleita ♥.
    Joo, aina tulee kiire joululahjojen kanssa. Mun piti kutoa ohuesta langasta, isolla silmukkamäärällä kunnon kirjoneulelapaset -mutta ohuella langalla ja "hammastikuilla"neulominen oli ihan kamalaa. Joululahjasta tuleekin synttärilahja, silmukat vähenee, lanka palaa 7 veljen paksuuteen ja kuviokin muuttaa muotoaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onneksi neuloessa on helppo keksiä oikopolkuja, jos aika tuntuu loppuvan kesken : )

      Poista